Päätös

Olen päättänyt siirtää kynttiläni vakan alle. Jos haluat lukea huikean jännittävistä seikkailuistani jatkossakin, voit lähettää viestin osoitteeseen lempituomainen-at-gmail.com. Minua ei tarvitse pelätä :)

Olisin tehnyt asian helpoksi ja kutsunut kaikki tämän blogin "viralliset" lukijat uuden blogin lukijoiksi, mutta olen aika huono käyttämään bloggeria, joten ajatukseksi jäi.

En ole uskonnollinen, mutta koskettaa tämä silti

Anna hyvä Jumala valon joskus tulla kasvoille
ja vedä ulos painajaisista
Muuta järkeväksi äänten sekamelska,
ettei koko ajan pelota

ja

Väännä mun pään ympäriltä irti tämä kiristävä rauta
Hei pliis auta
Raiteilleen palauta, pyydän sua

Risto - Rukous


(Ja 25 lukijaa. Kiitos kaikille, jotka kulkevat kanssani.)

TV: Selviytymistarina

Teemalta tuli eilen kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavasta miehestä kertova ohjelma, joka on kuukauden verran katsottavissa Areenasta. Oli ihan pakko linkittää, koska ohjelmassa elämästään kertova Mikko osaa pukea sanoiksi ajatuksia, joita itse olen pyöritellyt päässäni psyykkisen sairastamisen tiimoilta. Katsokaa siis.

Tämän illan laulu

Istun kotona, itken ja kuuntelen Welcome Homea.

You moved so far that I knew exactly how far
And then you got so sad that I, I bought a car
Yes I'll come get you
And I will bring you home
I'll come get you
And I will bring you home
I'll come get you
And I'll say
Welcome home

Tegan and Sara - Welcome Home

Leena Krohn: Datura: tai harha jonka jokainen näkee

Pakko mainita Leena Krohnin Daturasta täällä, vaikkei se varsinaisesti käsittelekään mielenterveysasioita. Kirjassa kuitenkin pohditaan, mikä on todellisuuden ja harhan ero, ja onko ihmisen mitenkään mahdollista erottaa, kummasta on kyse.

Kirjan kertoja kohtaa useita ihmisiä, jotka kaikki uskovat tai ovat kokeneet jotain, mitä voisi pitää eriskummallisena ja joiden elämään ja mielenkiinnon kohteisiin nämä uskomukset ja kokemukset luonnollisesti vaikuttavat. Joidenkin elämän nämä uskomukset ja kokemukset ovat muuttaneet täysin.

En osaa sanoa kirjasta juuri muuta, paitsi että pidän siitä. En siis kirjoita enempää, vaan lopetan tämän merkinnän sitaatilla kirjasta.


"Tämän luulen oppineeni: todellisuus on vain työhypoteesi. Se on sopimus, jota emme tiedä tehneemme. Se on harha, jonka jokainen näkee. Mutta se on yhteinen, välttämätön illuusio, se on terveen järkemme, mielikuvituksemme ja aistiemme lopputuote, terveytemme ja työkykymme perusta, meidän totuutemme.
     Pidä kiinni siitä, se on kaikki, melkein kaikki, mitä sinulla on. Yritä astua ulos siitä, ja elämäsi — ellei se pääty — ainakin muuttuu peruuttamattomasti."

Richard P. Bentall: Madness Explained: Psychosis and Human Nature

Madness Explained on viime aikoina lukemiini verrattuna aika paksu, mutta hyvin mielenkiintoinen kirja. Kirja luo katsauksen psykoosidiagnoosien historiaan, nykyisin käytössä olevien diagnoosien ongelmiin, psykoosioireiden synty- ja toimintamekanismeihin sekä niiden hoitoon. Asiat oli mielestäni esitetty selkeästi, uskon pysyneeni kärryillä suurimman osan ajasta.

Minulle itselleni kirjan ehkä tärkein anti oli vahvistus ajatukselleni, että mieleltään terveet ja sairaat ihmiset ovat kaikki samalla jatkumolla kuka missäkin, eli toisin sanoen mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset eivät eroa mitenkään perustavanlaatuisesti terveistä.

Oli myös hyvin mielenkiintoista lukea eri oireiden toimintamekanismeista, Bentallin mukaan oireet voidaan selittää hyvin arkipäiväisillä selityksillä ja niitä voisi kuvata epätavallisina reaktioina tavallisiin asioihin. Oireilla on siis logiikkansa, ne eivät vain ilmaannu tyhjästä.

Kirja ei juuri tarjoa ratkaisuja, mutta sitäkin enemmän selityksiä. Niitä olen tässä kaivannutkin. Psykoottiset oireet tuntuvat minusta todella omituisilta ja sain paljon irti Bentallin selostuksesta, minkälaiset tekijät vaikuttavat minkäkinlaisten oireiden syntyyn. En tiedä, kuinka kestävä tämä tunne on, mutta ainakin näin tuoreeltaan lukemisen jälkeen omat psykoottiset oireeni tuntuvat vähemmän ahdistavilta. Tieto syntymekanismeista ei varsinaisesti helpota oireita, mutta kun niitä ymmärtää uudella tavalla, ne tuntuvat vähemmän vaarallisilta.

Kirjassa käsitellään myös masennusta aiheuttavia ja ylläpitäviä mekanismeja, koska psykoosidiagnoosin saaneet ihmiset usein kärsivät myös masennuksesta. Kuten kaikkea kirjassa käsiteltyä, myös masennusta käsitellään minulle uudesta näkökulmasta, sekin nähdään tietyllä tavalla normaaliuden kautta. Tätä käsittelytapaa pidän kirjan suurimpana plussana, kirja on, kuten kannessa oleva Sunday Timesin sitaatti toteaa, "Full of insight and humanity".

Anne Kärkkäinen (toim.): En valinnut tätä sairautta

En valinnut tätä sairautta: Kokemustietoa mielenterveyden häiriöistä on osa tamperelaisen Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry:n Kokemus tiedoksi -projektia. Kirjassa parikymmentä kokemusasiantuntijaa kertoo mm. sairastamisesta, hoidosta ja suhtautumisestaan lääkitykseen. Kirja on jaettu lukuihin, joissa yhtä lukuun ottamatta jokaisessa on useita lyhyitä tekstejä. Etuuksia käsittelevässä luvussa tekstejä on vain yksi.

Minusta on mielenkiintoista lukea mielenterveysongelmista niitä kokeneiden ihmisten näkökulmasta. Ulkopuoliset näkökulmat painottavat usein joko diagnostisia kriteerejä, erilaisia hoitomuotoja tai sitä, miten mielenterveysongelma vaikuttaa ulkopuolisiin. Kokemusasiantuntijoiden teksteissä painopiste on oman kokemuksen myötä tulleessa tiedossa ja monet teksteistä ovat hyvin henkilökohtaisia.

Mielestäni on tärkeää, että tarjolla on myös tällaisia asiaa sisäpuolelta lähestyviä tekstejä. Se auttaa murtamaan vanhaa ennakkoluuloa, että mielenterveysongelmista kärsivä ihminen ei itse osaa hahmottaa tilannettaan, saati sitten kertoa siitä muille mitenkään merkityksellisellä tavalla. Uskon, että totuus on lähestulkoon päinvastainen, mielenterveysongelmista kärsivä osaa kertoa tilanteestaan sellaisia asioita, joita ulkopuolinen ei koskaan voi osata, vaikka olisi asiaan kuinka perehtynyt. Perehtyminen ja itse kokeminen ovat aivan erilaisia prosesseja.

Kirja ei edes pyri antamaan yleiskuvaa mielenterveyden häiriöistä tai niiden kanssa elämisestä, vaan avaa ikkunoita yksittäisten ihmisten henkilökohtaisiin tarinoihin. Juuri henkilökohtaisuus on mielestäni kirjan parhaita puolia, se antaa mielenterveysongelmille kasvot. Yleiskuvasta kiinnostuneelle on olemassa tieteellisemmästä näkökulmasta kirjoitettuja teoksia, joissa kerrotaan kriteerit, prosentit ja muu tieteen kannalta olennainen.

Itselleni merkittävää oli, että kirjan kirjoittajat olivat kaikki pärjänneet ongelmiensa kanssa niin hyvin, että kykenivät osallistumaan projektiin. Ongelmistaan huolimatta he pystyivät tekemään jotain, mitä selvästikin pitivät mielekkäänä ja järkevänä toimintana.

Ann Heberlein: Jag vill inte dö, jag vill bara inte leva

Ann Heberleinin kirja Jag vill inte dö, jag vill bara inte leva kertoo elämästä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa, tarkemmin sanottuna erityisesti sen masennuskausien kanssa. Oman elämänsä lisäksi Heberlein kirjoittaa lähinnä itsemurhasta ja siihen liittyvistä asioista ja pohtii itsensä tappamiseen liittyvää problematiikkaa.

Pidin kirjasta paljon, se antoi paljon uutta ajateltavaa. Itsemurha on aiheena kiinnostanut minua lähestulkoon aina, olen tehnyt siitä koulussa tutkielmia ja muuta sekalaista. Luen tällaisia kirjoja etsien uusia ajatuksia ja selkeämpiä tapoja ilmaista omia ajatuksiani, tästä kirjasta sain molempia. Heberlein kuvaa hyvin sitä ristiriitaa, johon ihminen joutuu tilanteessa, jossa ei varsinaisesti halua kuolla, muttei kyllä tahdo elääkään.

Heberlein kertoo kirjassa olevansa kiinnostunut eri alojen taiteilijoista, jotka ovat tehneet itsemurhan, ja miettii, kuinka tervettä tällainen kiinnostus on. Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä, että ihminen on kiinnostunut sellaisista ihmisistä, jotka painivat tai ovat painineet itselle tuttujen ongelmien kanssa. Joiden elämää hallitsevat samanlaiset kysymykset. En kyllä itsekään osaa sanoa, missä menee terveen ja sairaan kiinnostuneisuuden raja, tai pitäisikö mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen tietoisesti yrittää suunnata kiinnostustaan tervehenkisempiin kohteisiin. Ehkä se voisi ainakin joissain tapauksissa olla hyödyllistä.

Myönnän, että minuakin kiinnostaa lukea ihmisistä, joilla on mielenterveysongelmia. Osa siitä on tiedonhalua, halua ymmärtää paremmin sairauttaan ja sen vaikutusta itseen, ja osa taas halua löytää ihmisiä, jotka ovat samanlaisia kuin minä. Palaan jälleen siihen, kuinka ongelmiensa kanssa tuntee usein olevansa niin kovin yksin, ja kuinka helpottavaa on tajuta, että on monia muitakin, joilla on samalla lailla vaikeaa.

Minusta kirja kuvaa hyvin sitä, miten vakava asia masennus on. Heberlein sanoo kirjassaan monia asioita, jotka toivoisin itse osaavani selittää läheisilleni. Ehkä minulla on tämän kirjan luettuani vähän enemmän sanoja siihen.

Aku Kopakkala: Masennus

Uskon vakaasti, että sairastuneen on syytä hankkia tietoa sairaudestaan. Tieto auttaa katsomaan asioita uudesta näkökulmasta ja tekee sairauteen suhtautumisesta helpompaa. Se myös auttaa uskomaan, ettei asian kanssa ole yksin, vaan että on muitakin, joiden elämässä on samanlaisia ongelmia. Olen ainakin itse huomannut usein ajattelevani, ettei kukaan voi ymmärtää, miltä minusta tuntuu tai miksi minusta tuntuu siltä kuin tuntuu. On helpottavaa huomata, etteivät ongelmani ole niin poikkeuksellisia kuin olen uskonut.

Joudun myöntämään, että Aku Kopakkalan Masennus ärsytti minua ihan hirveästi. Jollakin tasolla ymmärrän kyllä, että on tärkeää kertoa, että masentunut voi itse vaikuttaa vointiinsa paljon, mutta samalla sitä oli vaikea olla ottamatta henkilökohtaisesti. Olen yrittänyt niin hyvin kuin olen osannut ja niin paljon kuin olen pystynyt, ja silti en voi hyvin. En tiedä, mitä voisin tehdä toisin, enkä totta puhuen tiedä kirjan luettuani paljoakaan enempää siitä, mitä itse voisin käytännössä tehdä, jotta tilanteeni helpottuisi.

Kirjassa on minusta silti paljon hyvää. Erityisesti pidin siitä, miten kirjassa kuvattiin masennukseen liittyvää tunnekokemusten muuttumista. Tuntui helpottavalta lukea, kuinka joku on saanut kiinni siitä, mitä olen itsekin kokenut, mutten ole osannut pukea sanoiksi niin, että muut ymmärtäisivät sen. Tuntuu, kuin olisin oivaltanut jotain itsestäni kirjaa lukiessani.

Asiat esitetään kirjassa selkeästi, ja teksti on jaettu lyhyiksi kappaleiksi, joten kirjaa on helppo lukea, vaikka keskittymiskyky ei riittäisikään mihinkään pitkään ja syventymistä vaativaan. Pidän tätä tärkeänä, sillä masennus vaikuttaa usein kykyyn keskittyä ja omaksua tietoa.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että kirja on lukemisen arvoinen, sillä se käsittelee masennusta ja sen hoitoa monesta näkökulmasta, toisin kuin suurin osa muista lukemistani masennuksesta kertovista kirjoista. Vaikka kirja välillä ärsyttikin, oli hyvä, etten jättänyt sitä kesken.